Kulkiessani Kallion katuja luova lukkoni aukesi, koin valtavia nostalgiatunnelmia ja tämä viitoitti tietäni upean ja lämpimän ihmisen luo, jossa pääsin keskustelemaan punk-kulttuurista skenen vaikuttajan silmin. Hän on Sini Seitan, punk-aktiivi sekä sosiaalialan työntekijä ja opiskelija. Sinin matka punkmaailman sieluun on käynyt RiotGrrrl –suuntauksen kautta. Ohjeistusta ajatusmaailmallisesti on antanut 13-vuotiaana aloitettu kasvissyönti, eläinten oikeudet sekä feminismistä kiinnostuminen lukioaikoina. Tämä johti reitin punkkiin, jossa hän näkee yhdistyvän edellä mainitut asiat ja toki musiikin, mikä onkin hänelle sydämen asia.
“RiotGrrrl on 90-luvun alussa syntyny feministinen liike. Jenkeistä lähtenyt. Se tuo esiin musiikkiskenen ja varsinkin punkskenen epäsukupuoli jakaumaa. Naisten aliedustusta, seksismiä ja misogyniaa, mitä naisena ja muunsukupuolisena joutuu kokeen miesten bändimaailmassa ja miesten skenessä.”
Sinin etsikkoaika on lähtenyt liikkeelle jo ala-aste ajoista, jolloin Apulannan ‘Ehjä’ -albumi on julkaistu. Matka jatkui lukioaikojen kautta Creepy Crawlie -bändin jäsenten kanssa ystävystymiseen. Tämän hän toteaa olleen käänteentekevä asia oman paikan löytymiseen. Kipuilu päättyi, kun punkkarit ja punkmaailma avautui. Kokemus siitä, että punkyhteisössä kaikki omat arvot yhdistyi, antoi vankan pohjan tutustua tähän mielenkiintoiseen maailmaan lisää.
“Creepy Crawlie oli sellanen - mitenkähän sitä vois kuvailla - uranuurtaja Riotgrrrl hardcore bändi, joka sai ihan älyttömästi osakseen paskaa ja silti ne vaan jatko. Upeita tyyppejä! Ja se heihin tutustuminen oli jotenkin sellainen tosi jees. Mä oon ekoja Riotgrrrl-bändejä kuullut joskus yläasteella ja silloin ei ollut nettiä samanlailla käytössä, eikä ollut kavereita, jotka ois kuunnellut näitä bändejä... Siks oli vaikea löytää levyjä ja muuta, niin oli upeeta tutustuu noihin tyyppeihin, jotka olikin silleen..ne oli kans niiden lempibändejä, ne samat bändit, mitä oli ite fiilistelly.”
Sini kokee Riotgrrrl suuntauksen voimauttavana. Ja nostaakin esiin viime kesäisen Bikini Kill -bändin keikan, joka herkistää edelleen. Haave, joka toteutui ihmisten kanssa, jotka jakavat samat arvot.
“Bikini Kill siis lopetti jo pitkän aikaa sitten soittamisen ja ne soitti tänä kesänä Helsingissä ja mä näin sen keikan. Ja mä luulin etten mä tuu ikinä kokeen sitä. Se oli ihan mahtavaa. Ja siellä oli myös paljon meitä Riotgrrrl tyyppejä, joita ei ollu nähny moneen vuoteen.”
Kokemus siitä, että naisoletetut tulevat huomioiduiksi Riotgrrrl keikoilla on hänen mielestä upeaa. Punkkiskeneä pidetään tasa-arvoisena, mutta Sini on tarkastellut sitä, että punkskene on kuitenkin osa ympäröivää yhteiskuntaa, joka ei ole tasa-arvoinen. Tätä siis pyritään rikkomaan vahvasti Riotgrrrl toiminnan kautta.
“Oli tosi siistiä, että joku sanoo lavalla ‘Tulkaa te naiset tähän eteen. Kundit voi olla siellä perällä.’, se käänsi tavallaan sitä asetelmaa, joka on...se usein otetaan niin annettuna, että sitä ei ehkä tajua ajatellakaan.”
Skenessä elämisen myötä Sini on havainnoinut sen, että Suomen punkskene on valkoinen ja miesvetoinen. Eikä hän näe sitä ihmeenä. Vaikka punk on vastakulttuuri – se kuitenkin on osa valtakulttuuria ja kaikki elää osana valtakulttuuria. Hän nostaa kuitenkin tärkeänä asiana esiin sen, että punkskenessä asioista puhutaan ja niihin pyritään vaikuttamaan niin, että muutosta saataisiin aikaan. Ja muutosta on tapahtunut - bändit, keikat, tapahtumat ovat moninaisempia. Ja koska punkskene on marginaalia se houkuttaa ihmisiä, jotka ovat marginaalissa.
“Koen edelleenkin yhteiskunnan normit tosi tukahduttavina ja rakenteet tosi ahdistavina usein, monessa asiassa, niin punkista löytyy jonkinlainen turvasatama. Saman mielisiä ihmisiä, jotka ymmärtää mistä minä vaikka ahdistun.”
Punkskeneä ravisuttanut ‘Punks Too’ on Sinin näkemyksen mukaan paras asia, mitä Suomen punkskenelle on tapahtunut, vaikka asia on ollut vaikea. Se on herättänyt ahdistusta ja tuntunut kamalalle, mutta myös puhdistanut ja avannut keskustelua sille, että jokaisen toiminnalla on väliä. Silmien aukeaminen toimintamalleille, joita ei välttämättä edes tiedosteta.
“Useinhan ihmiset ei tarkoituksella toimi jotenkin huonosti tilanteissa. Se on saanut ihmiset avaan silmiä, reflektoimaan myös sitä omaa käytöstä, mikä on musta tosi hyvä.”
Sini on ollut Alakulttuurikeskus Loukon projektissa mukana lähes alusta alkaen. Työryhmä vei aktiivisesti turvallisempia tiloja eteenpäin. Ja vaikka kulttuurikeskus on nyt suljettu, työryhmä on edelleen toiminnassa ja seuraavaa ‘liikettä’ mietitään.
“Meiltä on myös paljon konsultoitu ja meiltä on kysytty, että voitteko te tehdä meille turvallisemman tilan periaatteet meidän paikkaan, niin me ollaan sanottu, että sillä että se lappu on siellä seinällä - sillä ei oo mitään merkitystä, jos sitä sisältöö ei käydä läpi ja jos sitä ei mietitä, että mitä se turvallisuus tarkoittaa juuri siinä tilassa ja juuri siinä yhteydessä. Ne on aina tilannekohtaisia ja tilanne sidonnaisia.”
Tällä hetkellä Sini järjestää yhdessä ystävänsä Carloksen kanssa Vastusta tai pakene -klubia, jossa on juurikin heidän klubia varten mietityt turvallisemman tilan periaatteet. Ajatuspoliisiksi kuitenkaan ei voi ryhtyä. Turvallisemman tilan periaatteiden idea yhdistyy siis myös siihen, että - kun ihminen tulee tilaan, jossa on tietyt tavat toimia – niin hän sitoutuu niihin siksi aikaa, kun hän tilassa on.
“Siellä hän ei vaikka käytä halventavia nimityksiä ihmisistä tai käy kenenkään iholle. Ja sit mun mielestä on tosi tärkeetä se, että jos kuitenkin näin tapahtuu niin tietysti tilanteesta riippuen yleensä niistä selviää puhumalla. Mun mielestä on tärkeetä, että ne periaatteet on esillä, että sitten voi näyttää, että ‘Hei, luitsä nää ennenkuin sä tulit tänne?’ ja että ‘Tässä kohtaa meni nyt hieman vikaan.’ Mut ei sillain, että suoraan potku perseelle ja ulos – kertomatta mistä on kyse. Tosiaan useinhan ihminen ei välttämättä ees tajua ite, että hän on tehnyt väärin. Toivoisin sellaista myös ettei oleteta, että kaikilla on samat tiedot ja taidot tässäkään asiassa kuin itsellä esimerkiksi.”
Punkkulttuurin edistämisen kannalta Sinin mielestä on tärkeää toiminnan tukeminen – keikoilla käyminen, zinejen ja äänitteiden ostaminen. Omalta osaltaan hän myös järjestää keikkoja ja kiertueita sekä toimii kuskina kiertueilla. Lisäksi Puntala työryhmä on tuttu useilta vuosilta.
“Mä olin Puhelinseksin kanssa nyt 10 päivän kiertueella Euroopassa. Se oli ihanaa. Se on mun sellainen turvapaikka, kun mä istun auton ratissa tuolla jossain. Se on mulle sellainen...se rentouttaa. Mä oon kaivannut sitä tosi tosi tosi paljon nyt korona aikana, kun ei oo päässy tien päälle.”
Keikkojen ja kiertueiden järjestäminen on Sinille intohimo. Sini on järjestänyt keikkoja vuodesta 2006 lähtien, ensimmäisen keikan järjestäminen tapahtui Vastavirtaklubilla. Usein myös osan kiertueiden keikoista ovat hänen järjestämiään. Keikkojen järjestämiseen kuuluu yhteydenotot keikkapaikkoihin ja yksityiskohtien sopiminen. Keikkapaikoilla saa pääosin antautua tapahtuman vietäväksi ja sille, että muut pitävät huolta. Tärkeintä on, että ollaan ajoissa paikalla.
“Mä en oo tehny yhtäkään kiertuetta niin, että mä en tunne etukäteen niitä ihmisiä, koska kyl se henkilökemia on aika tärkee siinä, kun istutaan samassa autossa. Aina ei kaikkien bändien jokaista jäsentä tunne etukäteen niin hyvin, mut siinähän sitä sit tutustuu.”
Sini tuo esiin punkin olevan laaja yläkäsite, jonka alta löytyy niin poliittista kuin eettistä ajattelua. Punkin estetiikka on monelle punkkarille tapa viestiä kulttuurin edustusta. Hän näkee, että nykyisellään ihmiset eivät enää niin vankasti näytä punkkareilta – kiinnostusta punkmusiikkiin ja -kulttuuriin saatetaan viestiä pinssillä tai vaikka kangaskassilla – toiset saattavat viestiä niittirotsilla tai valtavirrasta poikkeavalla hiusten värillä. Kaiken ydin on kuitenkin yhteisöllisyydessä ja solidaarisuudessa. Sekä siinä, että kyetään kriittiseen tarkasteluun rakenteiden ja systeemin osalta, jonkinlaista oikeudentajua.
“Mun mielestä se on sitä, johon sitten taas linkittyy omassa ajatuksessani punkista tosi vahvasti ne eläinoikeudet tai antirasismi ja yhdenvertaisuus. Ne on mun mielestä tosi tiukasti siinä punkissa. Mut sitten, jos kysyy joltain muulta, niin sen mielestä punk saattaa olla vaan musaa. Punk on poliittista. Joka ei tarkoita tietenkään puoluepolitiikkaa vaan muuta poliittisuutta.”
Erityisesti punk on Sinille elämäntapa. Tämän kautta hän on oppinut tarkastelemaan maailmaa tietyllä tavalla. Punk on vahvistanut ja voimistanut niitä näkemyksiä, mitä hän on jo nuorena ajatellut – ollaan heikompien ja pienempien puolella – autetaan. Solidaarisuus ja turva, minkä punkyhteisö luo on vertaansa vailla.
“Mun yks kaveri oli käymässä mun luona kesällä ja hän on vähän erkaantunut punkskenestä vuosien varrella – sit hän sano mulle, että kun hän tarvitsi apua vieraassa kaupungissa, niin kyllä ne oli ne punkkarit, jotka sit autto. Sitä yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta ei vaan löydy mistään muualta. Mäkin oon reissannu ympäriinsä ja aina on löytyny yöpaikka jonkun kaverinkaverinkaverin luota. Ite myös majotan ihmisiä, et jos joku kaveri vaik kysyy et ‘hei mulla ois tällänen tyyppi, joka ois tulossa käymään Helsingissä, voitko majottaa?’ niin ‘Joo toki, tänne vaan!’ Semmonen perusajatus siitä, että jos joku on jollain tavalla punkkari tai punkin kanssa tekemisissä niin siihen voi luottaa.”
Kohtaamiseni Sinin ja ihanan rescuekoira Leilan kanssa oli lämmin. Jälleen kerran sain kokea sen sylin, mitä olen useaan kertaan tuonut esiin. Näen tämän vallitsevana piirteenä punkyhteisössä - kaikki on tervetulleita omana itsenään. Nytkin tätä kirjoittaessa olen vain hymyillyt – Sinin persoona oli valloittava. Hänen tärkeä työnsä punkkulttuurin edistämiseksi on ihailtavaa – todellinen palo saada muutosta aikaan myös marginaalin ulkopuolella. Ja toki tuoda esiin punkmusiikin laajaa kirjoa.